Mat tiedote jouluu 2011
Matkailuajoneuvokauppa vuonna 2011
Matkailuautokaupan rekisteröinnit kasvoivat joulukuussa poikkeuksellisen paljon. Matkailuautoja rekisteröitiin joulukuussa 145 kappaletta, vuosi sitten 22 kappaletta. Koko vuoden matkailuautojen rekisteröinnit olivat 1650 kpl, vuosi sitten 1496 kpl. Kasvua oli siten 10,29 %. Vaunuja rekisteröitiin joulukuussa 16 kpl ja koko vuonna lähes viime vuoden määrä eli 1055 kpl, vuosi sitten luku oli1084 kpl.
Matkailuautojen joulukuun korkeisiin rekisteröinteihin vaikutti vuoden 2012 alussa voimaan tullut uusi päästöluokitus, jonka mukaan vuoden alusta rekisteröitävissä autoissa tulee olla Euro V:n moottori. Tästä syystä rekisteröitiin joulukuussa 2011 matkailuautoja normaalia enemmän.
Matkailuautojen markkinajohtaja oli slovenialainen Adria noin 20 %:n osuudella. Seuraavina tulivat saksalaiset merkit Dethleffs ja Bürstner, kummallakin noin 11%:n markkinaosuus. Matkailuautoja rekisteröidään eniten suurilla talousalueilla eli Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun alueella.
Matkailuvaunujen ylivoimainen markkinajohtaja oli saksalainen Hobby, jonka osuus kokonaismarkkinoista oli viime vuonna hiukan yli 39 %. Seuraavina tulivat ruotsalaiset Kabe 15 %:n osuudella ja Solifer runsaalla 11%::n osuudella. Matkailuvaunujen ylivoimaisesti suurin myyntialue on Uusimaa, jonka osuus koko maan rekisteröin-neistä oli noin 29%. Toiseksi suurin myyntialue on Pohjois-Pohjanmaa noin 10 %:n osuudella koko maan rekisteröinneistä.
Matkailuajoneuvojen kysynnässä on viime vuosina tapahtunut trendimuutos. Viime vuosina on Suomeen rekisteröity lukumääräisesti enemmän matkailuautoja kuin vaunuja. Käännös tapahtui vuonna 2008 ja trendi näyttää ainakin toistaiseksi jatkuvan.
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Erkki Hannula, puh 0500-509671 |