14. Solifer Interrally 2016

Tämänkertainen järjestyksessään 14. Solifer Interrally tapahtui Ruotsin Solifer Clubin järjestämänä. Rallin pitopaikkana oli Camping Tånga Heds Vårgårdassa noin 70 kilometriä itään Göteborgista. Ajankohta oli 14.-17.7.2016. Paikalla rallissa meitäsuomalaisia Soliferisteja oli kaikkiaan seitsemän perhettä.
Pääjoukko, viisi seitsemästä, kokoontui Naantalin satamaan varhain tiistaiaamuna, josta päivän mittaan tapahtui lautalla ylitys Kapellskäriin Ruotsin puolelle. Täältä matka jatkui letkassa kulkien yhden väliyöpymisen taktiikalla kohti ennalta sovittua kokoontumispaikkaa, joka sijaitsi noin 50 kilometrin päässä itse rallialueelta. Kokoontumispaikalla pidimme tervetulijaistilaisuuden kahvituksen ja kuulumisten vaihdon merkeissä.
Seuraavana aamuna suuntasimme kaikki yhdessä kohti rallialuetta. Saavuimme portille noin puolen päivän paikkeilla. Nopea leiriytyminen, tutustuminen alueeseen ja sen palveluihin. Iltapäivä kului pääosin avajaisten odottelun merkeissä.
Avajaiset tapahtuivat alkuillasta kahvin ja pikkuleipätarjoilun merkeissä. Puheiden ja eri maiden tervehdyksien jälkeen vuorossa olivat illan arpajaiset. Tilaisuuden jälkeen kokoonnuimme kaikki Ollin ja Eevan matkailuvaunun edustalle viettämään yhteistä iltaa.
Perjantaiaamu alkoi ilmoittautumisella ja osallistujanumeroiden hakemisella maastolenkkiä varten. Lenkin ansiokkaasti suoritettuamme joko hölkäten tai kävellen, saimme jokainen paikallisen “HotDogin” elikkä makkarasämpylän ja palkinnoksi pienehkön vaunukohtaisen muistolaatan.
Päivä jatkui bussilla tehdyn retken merkeissä. Retki suuntautui lähistöllä sijaitsevaan Nossebron kylään. Kylässä tutustuimme 30-luvun sähköliikkeeseen, vierailimme 50-luvun kodissa, sekä kävimme vanhassa yhä kylätoimikunnan ylläpitämässä elokuvateatterissa. Lyhyehkön kylässä oleskelun kävelylenkin jälkeen palasimme bussin kyydittämänä takaisin alueelle.
Illalla vuorossa oli isäntien tarjoamana päivällinen. Ruokailun lisäksi illan ohjelmaan sisältyivät toiset arpajaiset, sekä paikallisen Elviksen esiintyminen. Kuulimme hänen esittämänään sekä alkuperäisen Elviksen että muutaman muun artistin esittämiä kappaleita.
Lauantaina aamupäivällä Ruotsin Clubi piti oman vuosikokouksensa. Meillä päivän ohjelmassa oli ensimmäisenä ja tärkeimpänä iltapäivällä perinteinen pidetty maaottelu. Olihan meillä paljon puolustettavaa kahden edellisen voiton perusteella. Valitettavasti emme tällä kertaa onnistuneet aivan odotuksien mukaisesti. Ruotsi oli meitä hitusen verran parempi. Sanotaan että hopea ei ole häpeä, mutta kyllähän se harmitti.
Illalla oli vuorossa grillausta kunkin omien eväiden ja maun mukaisesti, kilpailujen palkintojen jako sekä Interrallyn päättäjäiset. Seuraava Solifer Interrally 2019 sovittiin pidettäväksi Hollannissa.
Paluumatkamme rallista alkoi sunnuntaina. Kaksi yhdistelmää meistä seitsemästä oli ennalta suunnitellut oman reittinsä. Matkan varrella tapahtui kaksi yöpymistä, ensin Örebrossa ja jälkimmäinen Kapellskärissä. Lautalla yli Naantaliin, josta kukin suuntasi kohti omaa kotiseutuaan.
Interrally reissu oli onnistuneesti takanapäin. Vallan hyvin voi todeta sen onnistuneen mainiosti ja jättäen mieleen monet mukavat muistot.

Rami & Marikka