Tehdasvierailu Doroteaan - Ruotsin Etelä-Lappiin

    Club Solifer Finland toteutti pitkään suunnitelmissa olleen vierailun  SoliferPolarin tehtaille lokakuun lopussa. Lähdimme matkaan kahdella minibussilla sunnuntaina 28.10. kohti Vaasaa.  Toinen minibusseista kulki Paimiosta Littoisten ja Porin kautta, ja toinen reittiä Espoo, Ylöjärvi, Ruovesi ja Virrat.  Meitä matkalle lähtijöitä oli yhteensä 18 henkilöä.  Käytimme osallistujille niin sanottua ovelta - ovelle menettelytapaa.   Olimme illansuussa Vaasassa, josta alkoi 4.5 tuntia kestänyt Merenkurkun ylitys Uumajaan Ruotsin puolelle.  Ajoa kuutamoisessa, tosin varsin kylmässä -19c, yössä noin 250 km Doroteaan Ruotsin Etelä-Lappiin.  Perille saavuimme aamuyön tunteina.   Dorotea on pieni idyllinen kylä, jossa sijaitsevat SoliferPolarin tehtaat, sekä pääosin muutamia alaan läheisesti liittyviä yrityksiä.  Toki paikkakunnalla on olemassa myös muuta tuotannollista toimintaa.  Tavoitteenamme tällä matkalla oli tutustua kuinka ne matkailuvaunut käytännössä valmistetaan.   Maanantaiaamupäivä kului itse paikkakuntaan tutustumiseen.  Varsinaiseen asiaan pääsimme iltapäivän koittaessa.  Ensimmäinen kohteemme oli telttoja valmistava Svenska Tält, joka on tällä hetkellä ainoa pohjoismaissa telttoja valmistava yritys. Vierailupaikka oli hyvin mielenkiintoinen.  Nyt me siellä vierailleet tiedämme mitä tapahtuu ostaessamme liikkeestä matkailuajoneuvoomme sen standby- tai etuteltan.   Vierailut jatkuivat iltapäivän mittaan kalusteita valmistavalla tehtaalla, ajoneuvojen varusteluun erikoistuneella yrityksessä, sekä varaosavarastossa.   Illalla meillä oli yhteinen keskustelu- ja kyselytilaisuus SoliferPolarin edustajien kanssa.  Paikalla oli yrityksen ylintä johtoa, mukaan lukien heidän tuotekehityksestä vastaava pääsuunnittelija.  Antoisat keskustelut jatkuivat illallisen merkeissä pitkälle iltaan.   Seuraavan päivän kohteina olivat elementtitehdas, jossa seinä- ja pohjarakenteet muotoutuvat, sekä kokoonpanotehdas.  Täällä matkailuvaunut saivat lopullisen muodot ja varustelut asiakkaan tilauksen yhteydessä tekemien toivomuksien mukaisesti.  Tuotannon viimeisenä vaiheena oli varsin vetinen tiiviystesti, jonka jälkeen tuote oli valmis luovutettavaksi eteenpäin.   Viimeisenä kohteenamme ennen paluumatkalle lähtöä oli matkailuvaunumuseo.  Mielikuva vahvistui miten tai missä olosuhteissa noin 40 vuotta sitten matkailtiin.  Osattiin sitä jo tuolloin.  Perusasiat sinänsä eivät ole muuttuneet miksikään noista ajoista.  Tekniikkaa ja varusteita on vaan tullut lisää, antaen samalla meille lisää mahdollisuuksia.   Yöllä oli satanut lähes 20 cm lunta.   Tosi talvisissa maisemissa aloitimme museolta paluumatkan.  Illan pimentyessä ilma vaihtui railakkaaseen syysmyrskyyn vähän ennen Uumajaa.  Se siitä lumesta tällä erää.  Yövyimme sataman lähellä olevassa hotellissa.  Istuimme yhdessä iltaa ja muistelimme mitä kaikkea tällä reissulla oli tullut nähdyksi ja koetuksi.   Neljä päivää, perillä seitsemän eri kohdetta, lähes 1500 km. Saihan sitä istua autossa, mutta oli se sen arvoista.  Matka täytti täysin odotukset, ellei jopa ylittänyt niitä.  Olimme kaikki yhtä mieltä, että kyllä tämä kannatti tehdä.   Tiedämme ja tunnemme mistä ja miten se Matkailuvaunu muotoutuu, ja mitä sen tekeminen pitää sisällään.  Suuret kiitokset tästä kaikille isännillemme sekä Ruotsin että Suomen SoliferPolar- henkilöstölle, jotka tekivät tämän meidän tutustumismatkan mahdolliseksi.                                                                                                        Raimo & Marikka

Aamukävelyllä kohti tehdasvierailua

Seinäelementtejä vaakatasossa

Nostalgiaa.. näkymä vanhasta vaunusta